Yhdistyksen uutiset
Yhdistyksen hallitus vuodelle 2011
Print E-mail
There are no translations available.

Yhdistyksen hallitukseen ensimäiselle toimintavuodelle valittiin seuraavat henkilöt:

Anttila Martti    
Haapoja Jani
Heinonen Mauri
Honkamäki Veli-Matti
Hoppu Tuomas
Koivistoinen Juha
Majaranta Jaakko
Sairanen Pekka
Sirviö Esa
Vastamäki Jaakko
 
Sisällissotamuseosta merkittävä matkailu- ja tutkimuskohde
Print E-mail
There are no translations available.

15.11.2010 KMV-lehti

Sisällissotamuseosta merkittävä matkailu- ja tutkimuskohde

museo_vilppula
Historiantutkija Tuomas Hoppu ja Juha Koivistoinen kansalaissodan näyttämönä toimineen Vilppulankosken maisemissa lokakuussa 2010.

Lähtökohtana ei ole tehdä Vilppulaan kaavaillusta Suomen sisällissotamuseosta vain museota Vilppulaan, vaan koko Suomen mittakaavassa merkittävä museo, joka olisi matkailu- ja tutkimuskohde. Joulukuun alkupuolella on sisällissotamuseo -hankkeessa tarkoitus kuullaan aiheesta asiantuntijoita.

Suomen sisällissotamuseo -yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin Vilppulan entisellä kunnantalolla keskiviikkona 10. marraskuuta.

Yhdistyksen perustava kokous pidettiin lokakuussa.

Yhdistyksen puheenjohtajana toimii entinen kaupunginjohtaja Mauri Heinonen.

Viime viikon kokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Mänttä-Vilppulan nykyinen kaupunginjohtaja Esa Sirviö ja sihteeriksi Juha Koivistoinen.

Kokouksessa keskusteltiin hankkeesta yleisesti.

Alkuvaiheessa täytyy hankkeessa hahmottaa vielä useita asioita.

Tulevaisuudessa on lisäksi päätettävä, mikä on museo-hankkeen suuruus rahallisesti, keskusteluissa aiheesta on useita vaihtoehtoja, jopa miljoonien arvoinen hanke.

Joka tapauksessa hankkeen ei ole tarkoitus jäädä kaupungin rahoittamaksi, vaan siihen pyritään saamaan hankerahaa EU:n kautta.

Paikallisia ihmisiä toivotaan tulevan mukaan yhdistykseen, laajalla rintamalla.

– Museo-hanke on tähän mennessä poikinut vain myönteisiä yhteydenottoja, että laittakaa hihat heilumaan, hieno hanke, kertoo Heinonen.

Museolle on tullut jo joitain lahjoituksia sen teemaan liittyen.

- lähde: KMV-lehti - Lue alkuperäinen artikkeli tästä

 
KMV-lehden artikkeli sisällissotamuseosta
Print E-mail
There are no translations available.

Vuoden 1918 sodan historiapuisto Vilppulankosken rannalle

Suomen ensimmäinen vuoden 1918 sisällissotaa esittelevä historiamuseo ja -puisto halutaan rakentaa Vilppulan entisille taistelupaikoille, Koivuniemen ja Mäkitalon sataman väliselle alueelle kosken rannalle.

Asiaa ajamaan perustettiin tiistaina Gustaf-museossa Suomen sisällissotamuseoyhdistys. Yhdistyksen lähikuukausien tehtäviin kuuluu muun muassa selvitysmiehen hankkiminen, asiantuntijoiden kuuleminen sekä yhteyksien luominen museohankkeen kannalta tärkeisiin tahoihin.

Yhdistyksen perustamisasiakirjan allekirjoitti yhdeksän paikalla ollutta.

Kokouksessa valitun ensimmäisen hallituksen puheenjohtaja on Mänttä-Vilppulan entinen kaupunginjohtaja Mauri Heinonen.

Jäseniksi ensimmäiseen hallitukseen ovat lupautuneet nykyinen kaupunginjohtaja Esa Sirviö, Jaakko Vastamäki, Pekka Sairanen, Jaakko Majaranta, Juha Koivistoinen, historiantutkija ja asiantuntijajäsen Tuomas Hoppu Pirkkalasta, Veli-Matti Honkamäki, Jani Haapoja ja Martti Anttila.

Museoyhdistyksen on tarkoitus jäsenhankinnan ja avustusten kautta saada kokoon alkupääoma, jonka avulla se aikoo hakea avustusta Maaseudun kehittämisyhdistykseltä PoKolta. PoKo toimii vuoden 1918 tapahtumiin liittyvien paikkakuntien alueella.

Yhdistystä jo useamman vuoden suunnitelleet puuhaajat ovat perustaneet tiedottamista ja jäsenhankintaa varten yhdistykselle kotisivut www.sisällissotamuseo.fi

 

Lähde: KMV-lehti - Lue alkuperäinen artikkeli tästä

 
Yhdistystyksen perustamiskokous
Print E-mail
There are no translations available.

Suomen Sisällisotamuseo yhdistys perustettiin Mänttä-Vilppulassa 12.10.2010.
Perustava kokous pidettiin Gustav museon auditoriossa klo 18-19, paikalla myös median edustajia Aamulehti, Keskisuomalainen ja KMV-lehti.
 
Keskustelufoorumi avattu, osallistu
Print E-mail
There are no translations available.

Keskustelufoorumi avattu 21.10.2010 klo 15:00

Avasimme lupaamamme sisällissotaan keskittyvän keskustelufoorumin.
Kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan ja varsinkin näin alkuvaiheessa avamaan keskusteluja aiheeseen liittyvistä aiheista.

Toivomme että keskustelua syntyy runsaasti jakirjoittelu pysyy asiallisena.

Olkaa hyvät ja astukaa sisään tästä. 
 
<< Start < Prev 1 2 3 Next > End >>
Page 2 of 3